M-Filesilla saat tilaisuuden kasvaa ja menestyä kanssamme ja samalla kehittää omaa asiantuntemustasi. Meillä on loistava tiimi ja mahtava toimintakulttuuri. Muutamme maailmaa tiedonhallintaratkaisumme avulla! Liity mukaan!
Olemme vaatimattomia mutta kunnianhimoisia
Haluamme pysyä tarpeeksi vaatimattomina, pystyäksemme pyytämään apua ja vastaanottaaksemme palautetta. Haluamme oppia nopeasti.
Olemme myös kunnianhimoisia eli luotamme kykyihimme ja tähtäämme korkealle. Uskomme, että voimme tehdä asiat paremmin kuin kukaan muu ja että olemme matkalla markkinajohtajaksi.
Avoimuus ja luottamus
M-Filesillä viestintä on avointa. Viestimme yrityksen tavoitteista ja tuloksista säännöllisesti. Avoimuus edellyttää luottamusta. Se on M-Filesin toimintakulttuurin tärkeä perusperiaate. Luotamme toisiimme ja oletamme, että toisilla on hyvät aikomukset.
Autamme sinua onnistumaan!
Aivan kuten tuemme asiakkaitamme innovatiivisella ratkaisullamme, M-Files sitoutuu tukemaan työntekijöitä heidän tavoitteidensa saavuttamisessa!
Kannustamme tiimimme jäseniä kasvamaan ja kehittymään urallaan jatkuvasti. Esihenkilömme asettavat työntekijöiden vahvuuksien, vastuiden ja omistajuuden tunnistamisen etusijalle ja jokaisen urakehitystä tuetaan.
Kasvu- ja kehitysohjelmat
M-Files tukee työntekijöiden menestystä monin tavoin, esim. kattavalla perehdytysohjelmalla, erilaisilla koulutusohjelmilla, mm. esihenkilökoulutuksella, muutosjohtajuussertifioinnilla sekä sisäisellä mentorointiohjelmalla.
Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus, inklusiivisuus ja yhteisöllisyys
Tavoitteemme on, että tiimimme jokainen jäsen tuntee kuuluvansa yhteisöön ja voi osallistua omana itsenään. Jokainen M-Files tiimin jäsen on mukana vaikuttamassa riippumatta hänen sukupuolestaan, etnisestä taustastaan, iästään, uskonnostaan, perhetaustastaan, ulkonäöstään, invaliditeetistaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan.
M-Filesissa jokaisella on samat mahdollisuudet menestyä. Noudatamme yhdenvertaisia rekrytointikäytäntöjä, jotka tukevat monimuotoisen tiimin ja inklusiivisen kulttuurin luomista.
Lisäksi M-Files osallistuu hyväntekeväisyyteen ympäri maailmaa esimerkiksi Unicefin, Team Rynkebyn ja Paralympialaisten kanssa. Tutustu hyväntekeväisyystoimintaamme.